sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Uusi bloggaaja, säästäminen & sijoittaminen

Hei! Täällä ilmoittautuu uusi bloggaaja, kiinnostuksen kohteina säästäminen ja sijoittaminen. Haaveena lopulta kenties se monen tavoittelema taloudellinen riippumattomuus.

Bloggaajana olen täysin kokematon, tämä on nyt ensikosketukseni, mielenkiintoista nähdä miten blogi lähtee eteenpäin. Säästäminen ja sijoittaminen tuntuu olevan jo hieman muotia ja näitä blogeja putkahtelee nykyään kuin sieniä sateella. Toivottavasti minäkin mahdun mukaan, koen että meillä jokaisella on jotain uniikkia jaettavaa.

Tässä ensimmäisessä tekstissä pohjustan hieman omaa taivalta. Ensikosketus sijoittamiseen minulla alkoi 2000-luvun alussa erääseen kivijalkapankin kotimaiseen sijoitusrahastoon. Sijoitettu summa oli kuitenkin rahallisesti hyvin pieni. Tämä olikin todellinen osta ja unohda sijoitus, sillä myin kyseisen osuuden vasta tämän vuoden keväällä!

Osuuspankissa aloitin jo vähän vakavamman rahastosäästämisen noin neljä tai viisi vuotta sitten. Suorastaan harrastukseksi touhu muuttui tänä vuonna keväällä. Osuuspankilla oli keväällä kampanja, jossa Helsingin pörssin osakkeiden kaupankäynti oli ilmaista. Tämä antoi minulle alkusysäyksen perustaa oma arvo-osuustili ja aloittaa myös osakesäästäminen. Sanomattakin on selvää että tämän myötä minulle tuli tarpeelliseksi miettiä erilaisia strategioita sijoittamiseeni, mutta näistä lisää seuraavissa teksteissä.
Sittemmin avasin myös tilin Nordnettiin*, jonne olen ostanut pääasiassa ulkomaalaisia arvopapereita. Osuuspankin tilille ostan kotimaiset osakkeet ainakin toistaiseksi.

Näin alkoi tämä blogi... Joulukuu, vilkas aika edessä salkulleni veromyynteineen ja muutenkin pieniin viilauksiin. Ja makrotaloudessa kokoajan vaan tapahtuu mm. Italian äänestys, onko FEDin koronnosto lähes varma?

7 kommenttia:

  1. Tervetuloa joukkoon. Panen blogisi seurantaan.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa blogosfääriin, laitoin seurantaan!

    VastaaPoista
  3. Hienoa että pistit blogin pystyyn!

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa joukkoon laajaan! Samantyylisillä askelmerkeillä tässä edetään. Laitetaan blogi seurantaan.

    VastaaPoista